Kaupungintalo - Seduction Protocol (Teaser)
Olin piilossa kaupungintalon kellarissa, joka oli erittäin vanha, suuri ja ylväs rakennus keskellä kaupungin keskustaa. Kuulin määrätietoisia askeleita ja sotilaiden huutoja vieraalla kielellä kellarin käytävältä. He tiesivät, että olisin täällä. Minä tiesin sen. Se tarkoittaisi, etteivät he luovuttaisi kovin nopeasti ennen kuin löytäisivät etsimänsä.
Katselin ympärilleni pienessä pimeässä huoneessa. Erotin hädin tuskin asioiden ääriviivat oven karmin alta hehkuvassa kellertävässä valossa. En kyennyt etsimään käsiini mitään käyttökelpoista oven lukitsemiseksi.
Hatarassa valossa näkyi vain pieniä valkoisia pölyhiukkasia, jotka vaeltelivat ympäriinsä, kuin eksyneet keijukaiset. Ne näyttivät ihan yhtä epätoivoisilta, kuin minäkin.
Kellarissa haisi kostealle ja tunkkaiselle, mutta happi täältä ei kyllä heti loppuisi. Rakennus oli todella niin vanha, että tuntui, kuin se olisi oppinut hengittämään itse.
Valkoinen mekkoni hankasi hiostunutta ihoani vasten, kun liikuin vähänkään. Vaikka olikin kylmä, paniikki nosti minulle hien pintaan. Yritin pitää hengitykseni mahdollisimman tasaisena, jotta välttäisin hyperventilaation ja sen aiheuttamat äänet.
Yläpuolellani oleva puinen hyllykkö vaikutti tukevalta, mutta se nitisi hieman pienistä värähdyksistä. Minun täytyisi löytää, joku lakana, jolla voisin peittää itseni. Sellaista ei kuitenkaan osunut näkökenttääni.
Olin vetäytynyt jo valmiiksi hämärimpään nurkkaan kyyryyn ja minua harmitti, ettei ylläni ollut mitään tummaa. Hehkuisin kirkkautta keskelle pimeyttä oven avautuessa.
Oikeastaan minulla ei ollut mitään varsinaista syytä piileksiä. Olin vain kuullut heidän vangitsevan ikäisiäni tyttöjä, enkä halunnut olla yksi heistä. Vaikka siitä ei puhuttu, tiesin kyllä varsin hyvin, mihin tytöt olivat joutuneet.
“Tiedämme, että olette siellä. Me olemme samalla puolella. Ei hätää. Haluamme auttaa.” Joku sotilaista väänsi huonosti ääntäen. Vai autatte? Piru vie. Pakkotyöllistäminen seksiorjaksi ei minusta ole auttamista? Vai elänkö minä jossain ihan eri todellisuudessa?
Vetäydyin syvemmälle nurkkaukseen, niin pieneksi mytyksi, kuin vain suinkin oli mahdollista. Painoin kasvoni käsiini, sillä odottaminen oli tuskallista. Vaikka he lähtisivätkin löytämättä minua, taloa vartioitaisiin aivan varmasti, joten en pääsisi täältä pois ilman kiinnijäämistä. Se oli lohduton ajatus.
Comments ()