GIMP (Gnu Image Manipulation Program) on avoimeen lähdekoodiin perustuva ilmainen kuvankäsittelyohjelmisto. GIMPistä julkaistiin kevättalvella uusin 3.0 versio seitsemän vuoden kehitystyön tuloksena. GIMPhän perustuu vapaaehtoisten ohjelmistokehittäjien yhteistyöhön, joten versiopäivitysten pitkä aikaväli on toki ymmärrettävää. Uusin versio korjaa monia puutteita ja täytyy kyllä myöntää, että nykyisellään GIMP riittäisi moneen käyttötarkoitukseen ainoaksi kuvankäsittelyohjelmaksi. Kuvakorjaukset voi nyt tehdä GIMPissä ei-tuhoavasti eli säätötasoina, joiden avulla alkuperäistä kuvaa ei muuteta, vaan korjaukset voi kumota milloin tahansa ja muuttaa niiden asetuksia. Tokihan GIMPissä on edelleen puutteensa, mm. tekstityökalu on alkeellinen eikä kuvaan voi helposti lisätä muokattavia vektorimuotoja kuten Photoshopissa. Peruskuvankäsittelyyn kuten kuvakoon muuttamiseen, rajaamiseen, korjaamiseen ja tehosteisiin GIMp on kuitenkin oikein käyttökelpoinen sovellus. Käyttöliittymää mukauttamalla siitä sa myös hyvin paljon Photoshopin kaltaisen, jolloin sen käyttö tuntuu luonnollisemmalta.
GIMP Käyttäjän opas sisältää tiiviin katsauksen kuvankäsittelyn keskeisimpiin toimintoihin ja siihen, miten ne tehdään GIMPin avulla. Jos käytät jo jotain muuta kuvankäsittelyohjelmaa - esimerkiksi Adoben Photoshopia - tämän oppaan avulla otat helposti GIMPin haltuun.
Comments ()